Yrittäjästä

Olen valmistunut pieneläinhoitajaksi vuonna 2005 Ylä-Savon Ammattiopistosta, Iisalmesta. Siitä lähtien olen työskennellyt pieneläinhoitajan tehtävissä eläinklinikoilla.
Syyskuussa 2009 innostuin laajentamaan ammattitaitoani ja päädyin takaisin koulunpenkille. Valmistuin urheilukoirahierojaksi Suomen Eläinterveydenhuolto-opistosta (SETO) helmikuussa 2010, jonka myötä perustin toiminimen Annemal.
Maaliskuussa 2013 DOBO®-koulutusohjaajakurssin.

Päätyöni on edelleen pieneläinhoitajan pesti Eläinklinikka Tähdessä, Jyväskylässä. Koirahieronnasta ja Dobon ohjaamisesta olen joutunut toistaiseksi tinkimään ja keskityn lemmikkien ruokien jälleenmyyntiin sivutyönäni.
Perheeni ja vinttikoirani pitävät minut työn ohella hyvinkin toimeliaana, joten luppoaikaa ei juuri pääse kertymään!